sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Viime perjantain päivitystä

Kokeilin muokata tilaustyö kuvioo illun kanssa,mutta päädyin lopulta käsintehtyyn versioon. Piirsin kuvion tussilla valmiiksi ja tein kalvon siitä. Valitsin seulan ja tein rasvanpoiston ja laitoin emulsion,enään pitäisi valottaa. Ja kun tein niin innolla kaikenlaista, unohdin kokonaan tehdä kaksi seulaa, niin pitäisi sekin sitten vielä vääntää :DD.

Musiikki- ja lemmerunoissa vaihtu suunnitelma, tai ainakin kokeillaan jotain uutta. Painoimme kitarakuvioo paksulle kankaalle, tarkoituksena kovettaa kangas, mutta se on nyt kokeilun aiheena.

torstai 25. marraskuuta 2010

Ajatuksia sun muuta.

Teimme eilen ryhmämme kanssa Turku/kulttuuripääkaupunkia eteenpäin.Tehtiin soittimien ja nuottien ääriviivoja illustratorilla, että olisivat valmiina sitten kun soittimet/nuotit vesileikataan. Jätettiin nyt flyygeli ja kantele pois, koska ne olisi muuten näyttäny aika tyhmältä pelkkien ääriviivojen kanssa. Mikrofoni ja marakassit tuli sitten tilalle :P

Piirtelin eilen kaverin kuosia eteenpäin. Kokeilin piirtää ensin ruusuköynnöstä, mutta koska kuvion pitää olla muunneltavissa miten päin vaan, niin näytti hassulta että ruuusunnuput olisivat ns väärinpäin, joten päädyin sitten perus kukkakuosiin.

Illalla menin näyttämään luonnostani kaverille ja keskustelimme onko kuviossa mitään paranneltavaa ja kerroin että kuvio vielä muuttuu tuosta paljon, koska ääriviivat pitää vahvistaa tussilla. Tähän mennessä hän piti kovasti kuosista :) Pitää kokeilla vielä illulla kuvion muokkausta.

Nyt on sitten kankaat tilattu 3 m luumua ja 3 m mustaa pellavaa. Siinä kaikki tällä kertaa.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Työssäoppimispaikka

Kävin tänään Turun keskustassa Teatteri nimisessä liikkeessä, kyselemässä harjoittelupaikkaa. Se olin aivan mahtava paikka,tultiin heti juttuun ns. ohjaajan kanssa, joka oli ennen ollut alalla opettajana:)Tehtäviini kuuluisi ainakin töiden ompelua, jota halusinkin harjoittelupaikalta kehittämään ompelutaitojani. Ja yhdet messutkin tulisi harjoittelu ajallani,että ihan mukavalta kiinnostaa:). Elikkä se on varma paikka mihin pääsen, ainakin näillä näkymin.

Ensi viikolla pitäisi käydä sisustusliike Uniikissa, vielä tutustumassa ja tsekkaamassa paikka. Toivottavasti en joudu vaikean valinnan eteen :S.

Mistä ideoita

IDEOIDEN SYNTY

*Valokuvaus
*Piirtely
*Miellyttävät jutut
*Kuvien rajaus
*Pinnan rakennus,materiaalit, yhdisteleminen
*Erilaisia tapoja
*Mikä suunnittelu on itselleen sopivin
*Itselle tärkeät värit,miten valitset
*kerää tekstiili, muotoilu sanoja
-->kuvaava sanosto

25 tekstiiliä kuvaavaa sanaa:
Pehmeä,suloinen,raikas,muhkea,hillitty,koristeellinen,värikäs,kiiltävä,rohkea,siro,
itämainen,retro,vanhanaikainen,romanttinen,maalaisromanttinen,tumma,uniikki,
erikoinen,elegantti,moderni,herkullinen,maanläheinen,karhea,räikeä ja piristävä

tiistai 23. marraskuuta 2010

Opintomatka Marimekkoon ja muuta löpinää

Eilen käytiin koulussa läpi turku kulttuuripääkaupunki juttuamme(musiikki ja lemmenrunot) ja päädyttiin nyt siihen että kirjaston terassille tulisi joku pieni nuottiviivasto ja perään muutama soitin(Flyygeli, saksofoni,viulu, kitara ja kantele). Soittimet olisivat vesileikattuja ja materiaalina käytetty jtn.vaneria ja toteuttamisen kannalta ehkä yksivärisiä. Tarkoituksena olisi myös laittaa erikielisiä runoja esim.kalvolla kirjaston rappusiin, joita Ronja sai nyt ylös kirjattua parhaimpia :). Tässä eilisen pohdinnat.

Tilaustyöstä sen verran että eilen illalla kävin mittailemassa kaverin ikkunoita ja päätettiin yhdessä että niistä tulisi n. 2,10m pitkät ja leveys olisi 35 cm. Päätettiin myös vaihtaa kangasvalinta puuvillasta pellavaan ja osittain verhojen väritkin vaihtui, elikkä tällä hetkellä 4 paneeliverhot pellavasta, väreinä;luumu ja musta. Koettiin se viin.pun liian joulusena :D

Käytiin tänään koulun kanssa Helsingissä Kohteina; LoomsterStudio,Lankamaailma Nordia ja pääkohteena Marimekko.

http://www.loomster.fi/ Siinä Loomsterista, oli kyl aika hurjat laitteet siellä ;P
Tuotteetkin aiva mahtavia, varsinkin ne lampunvarjostimet.

Kävimme taas tänäkin vuonna Nordiassa, ja yllätys yllätys ostinkin taas pienen pussillisen lankoja, tarkoituksena tehdä joululahjoja niistä, nyt kun on vielä vähän aikaa ennen joulua.

Marimekossa oli erittäin mielenkiintoista. Oli hauska nähdä miten kankaat painetaan tehtaassa käytännössä ja voi vitsi kui paljon siellä olikin niit seuloja ja miten helppoa painovärinkin peseminen oli. Ja se tehtaanmyymälä, vitsi ku ois tehny mieli ostaa koko kauppa tyhjäks, mut onneks kukkaro sano ittensä irti :DD Mukaani tempaisin vaan pienen vaal.pun kukkaron.

perjantai 19. marraskuuta 2010

Tilaustyötä eteenpäin :)

Nonni nyt oon saanu tilaustyötä eteenpäin.Elikkä teen sen hyvälle kaverilleni, jonka tapaan melkein päivittäin :).

Eilen piirtelin eri kuoseja mistä kaverini voisi pitää ja käytiin illalla keskustelua siitä. Hän piti piirtämistäni kukkaköynnöksistä, joten ajateltiin sitten käyttää niitä neljään paneeliverhoon. Tottakai kuviota pitää vielä muokata sopivaksi, mutta osaan hahmottaa jo lopullisen työni päässäni.

Teen neljät paneeliverhot, joista 2 ovat mustaa ja 2 viininpunaista puuvillakangasta. Mustiin verhoihin tulee köynnöstä alas kaareutuvasti ja ylös myös. Viininpunaisiin tulee samaa köynnostä peilikuvana, mutta ylös ei mitään. Painoväriksi ehkä helmiäistä valkoista tai kultaista/hopeaa.
Verhoihin tulee vielä tankokuja.

Sitten vielä mitat ylös ja eiku tekemään :)

perjantai 12. marraskuuta 2010

Printtejä

Laitan tähän nyt mielenkiintosimmat ja omaa silmää miellyttävät printit.








Oppimispäiväkirja

Tästä alkaa minun oppimispäiväkirjan kirjoittelu :) Tarkoituksena on tehdä tilaustyö asiakkaalle ja täällä kerron koko suunnittelu prosessin eri vaiheet.